Uutiset

 Valo -lastenteatteritapahtuma 2011 kertoo tarinoita kuvilla ja sanoilla

Valo -lastenteatteritapahtuma valaisee marraskuista maisemaa jo neljännen  kerran 20.-26.11.2011. Tapahtuman tämän vuotisena nimenä on Tanssi tarina - kuvilla ja sanoilla!, ja  teeman mukaisesti nähtävänä on erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuja tanssiesityksiä, mm. jyväskyläläisen Off/Balancen esittämä lämminhenkinen ja humoristinen Pupuduetto. Kansainvälisenä vieraana nähdään Joensuun Kaupunginteatterissa Karjalan tasavallan valtiollisen nukketeatterin esitys Tuhma poika.  H.C. Andersenin satu esitetään tällä kertaa sanattomasti nukketeatterin keinoin.

 

Muista esiintyjistä Aapo Repo Nukkereaktoreineen ilahduttaa jälleen kahdessa esityksessä.  Jaques Umbrella - taikasateenvarjo on suunnattu perheen pienimmille, kun taas Ovimikko käsittelee  päivän polttavia asioita ironisen humoristisesti - suositellaan teinitylytysikään ehtineille ( 14+ v.)!  Maakunnalliset lastenteatterintekijät ovat entiseen tapaan hyvin esillä. Koko Valo -tapahtuman aloittaa sunnuntaina 20.11. Rospuutto -ryhmän Unikaverit . Lisäksi mukana ovat mm. Satuteatteri Punahilkka sekä Inka Kivi työryhmineen. 

Valo -lastenteatteritapahtuman järjestävät yhdessä Pohjois-Karjalan taidetoimikunta ja MLL:n Pohjois-Karjalan piirin kiertävä lastenkulttuurikeskus Majakkaperävaunu.

 Kts. Valo 2011 koko ohjelma tästä

MLL Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

e-mail: majakkaperavaunu.pohjois-karjala@mll.fi
puh. 050 560 4044

Postiosoite: Siltakatu 14 B 16, 80100 Joensuu
Kayntiosoite: Carelicumin 3. krs, Kulttuuritoimen siipi